Mitä todellinen muutos oikein vaatii?

"Jotta jokin voi muuttua, on jotakin muutettava."

Yksinkertaisesti sanottuna: On turha odottaa erilaisia tuloksia tänään, jos teet samoja asioita kuin eilen. Sinun on muutettava omaa toimintaasi ja tehtävä jotakin erilailla kuin ennen. Kuulostaa suhteellisen helpolta ja yksinkertaiselta, mutta miksi silti niin usein epäonnistumme muutoksen toteuttamisessa?

Minkä vuoksi palaamme takasin vanhoihin tapoihimme ikään kuin huomaamatta? Alkuinnostuksen jälkeen tuskastumme niin itseemme, kuin koko haluamaamme muutokseen ja heitämme hanskat lopulta tiskiin. Kuulostaako tutulta? Oletko joskus ollut tilanteessa, missä et millään tahdo saada aikaan toivomaasi muutosta ja se tuntuu hirmuisen haastavalta?

Tässä blogissa käsittelemme muutoksen toteutumisen vaatimuksia ja autamme sinut niiden yli!

Sisäinen muutos

Kun haluamme muuttaa jotain elämässämme, usein ensimmäisenä ryntäämme muuttamaan jotain ulkopuolellamme. Todellisuudessa ennen tätä olisi viisasta pysähtyä, tutustua omaan itseensä ja pohtia, mikä muutos minussa itsessäni tulee tapahtua, jotta haluamani muutos elämässäni on mahdollista? Pysyvä muutos on muutos, joka tapahtuu ensin juurikin sinussa ja vasta tämän jälkeen ulkoisessa elämässäsi. Hyvä itsetuntemus on sitä, että reflektoit omia ajatuksiasi, tunteitasi ja omaa toimintaasi. Tämän kautta kasvat, kehityt ja opit itsestäsi. Mikään kokemus ei suoraan viisastuta ja opeta meitä itsessään, vaan se itsereflektio, jonka me käymme läpi tämän kokemuksen myötä.

Sama pätee siinä, kun tavoittelet jotain muutosta elämääsi. Esimerkiksi mikäli haluat muutosta rahatilanteeseesi, voi ensimmäisenä tulla mieleen, että vaihtamalla korkeampi palkkaiseen työhön saat enemmän rahaa. Tämä on kyllä täysin totta, mutta mikäli et ole ensin muuttanut omaa suhdettasi rahaan ja selvittänyt todellista haluasi vaurastua, hyvin todennäköisesti kulutat tämän ylimääräisen rahan, etkä juuri huomaakaan palkkasi nousseen. Vanhat rahankäytön rutiinisi vievät helposti mennessään ja vuoden päästä saatat ihmetellä, miksi rahatilanteeni ei kohentunutkaan, vaikka palkkani nousi?

Mitä jos ennen muutosen tekoa tutustut itseesi ja kysyt itseltäsi, mikä muutos minussa tulee tapahtua, jotta voin vaurastua? Millainen minun tulee olla, ollaakseni vauraampi? Minkälaisia ominaisuuksia voin kehittää itsessäni? Minkälaisia rutiineja voin luoda arkeeni, jotta toimintani tukee tavoitettani? Millainen on tämä vauraampi minä, mitä hän tekee toisin, mitä hän ajattelee itsestään ja rahasta, millainen suhde hänellä on rahaan? On toivomasi muutos mikä tahansa, niin pysyvä ja todellinen muutos vaatii ensin sisäisen muutoksen sinussa itsessäsi sekä itseesi tutustumista.

Lähde tutkimaan toivomaasi muutosta syvältä itsestäsi käsin. Sen myötä tulet muuttamaan myös ulkoista toimintaasi automaattisesti. Tämä lähestymistapa mahdollistaa lopulta pysyvän muutoksen toteutumisen. Kun tiedostat, mihin asiaan kaipaat elämässäsi muutosta, voit vastata säännöllisesti ylläolevien kysymysten kaltaisiin eteenpäinvieviin kysymyksiin ja tuoda sitä kautta kaiken tietosi käytäntöön. Siksi olemme luoneet sinulle muutoksen toteuttamista varten Oman Elämäni Kingi -työkirjan. Kirjassamme muutos, jonka haluat toteuttaa, tehdään juurikin sisäinen muutos edellä. Työkirjan avulla tulet tunnistamaan omat uskomuksesi suhteessa toivomaasi muutokseen, luot muutosta tukevat rutiinit ja pohdit, kuka sinun tulee olla toteuttaaksesi haluamasi muutoksen. Syvennyt päivä päivältä yhä paremmin itseesi sekä sisäisen muutoksen malliin.

Motivaatio

Kyllä, senkin tulee kummuta sinusta itsestäsi! Valitettavasti todellista, kestävää motivaatiota ei voi kukaan muu sinulle ulkopuolelta antaa. Motivaatio antaa meille vireyttä ja voimaa toteuttaa haluamamme muutos elämässämme. Motivaatio lisääntyy, kun huomaamme edistyvämme muutoksen kanssa. Se, että saamme onnistumisen kokemuksia ja tunteita ajaa meitä eteenpäin.

Entä, jos epäonnistut? Useimmiten motivaatio laskee epäonnistumisen myötä. Tällöin vaihtoehtona on joko se, että luovutat tai se, että jatkat kaikesta huolimatta. Siihen, miten toimit tällaisessa tilanteessa vaikuttaa se, kuinka vahvan sisäisen motivaation olet rakentanut. Millä konsteilla voit sitten kasvattaa sisäistä motivaatiotasi? Sillä, että sinulla on selkeä, kirkas tavoite luotuna tästä muutoksesta, jonka haluat toteuttaa. Tiedät tasan tarkkaan mitä haluat saavuttaa ja milloin. Vähintään yhtä tärkeää on tietää todelliset syyt tämän tavoitteesi takana. Miksi sinä todella haluat sitä? Mitä tämän muutoksen toteutuminen antaa elämääsi? Mistä jäät paitsi, jos et toteuta haluamaasi muutosta? Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua, jos lopetat ensimmäiseen epäonnistumiseen? Entäpä missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua, kun toimit kohti tavoitettasi ja jatkat kaikista haasteista huolimatta?

Sisäistä motivaatiota on hyvinkin mahdollista kasvattaa. Se vaatii hieman aikaa ja pysähtymistä, mutta motivaation ylläpitäminen on huomattavasti helpomaa sen jälkeen, kun todella tiedät syvimmät motiivisi tavoitteesi takana. Oman Elämäni Kingi -työkirjassa selvitämme ensin, mikä on toivomasi muutos ja miksi. Kun muutos ja sen syy ovat tiedossa, kirkastamme sen tavoitteeksi sekä selvitämme sen taustalla olevat sisäiset motiviisi, jotka auttavat sinua pysymään motivoituneena päivästä toiseen, vaikka epäonnistumisia sattuisikin polullesi. Ja usko pois - valitettavasti niitä on väkisinkin edessä! Päivittäisen motivaatiota ylläpitävän toiminnan ja muutosta tukevien rutiineiden myötä, sinun on kuitenkin helpompi pysyä motivoituneena tällä muutoksen polullasi.

Sitoutuminen ja säännönmukaisuus

Kun olet tutustunut itseesi ja löytänyt sisäisen motivaatiosi, haluat luonnollisesti aloittaa toiminnan kohti tavoitettasi. Pysyvää, eteenpäinvievää toimintaa varten sinun tulee sitoutua haluaamasi muutokseen ja siitä muodotuneeseen tavoitteeseen. Ongelma tässä kohtaa voi olla se, ettet oikein tiedä mitä tehdä tai miten aloittaa matkasi. Lohdutuksen sanat sinulle: lopulta ei ole väliä, mistä aloitat, kunhan aloitat. Aloittamisen jälkeen on vain jatkettava ja jatkettava. Tapahtuuko mikään muutos ilman sitoutumista ja säännönmukaisuutta? Oletko kenties joskus tavoitellut jotain fyysistä muutosta itsessäsi, esimerkiksi pudottanut painoa, parantanut kuntoasi, kiinteyttänyt kehoasi tai hankkinut lihasmassaa? Onko tämä muutos tapahtunut super helposti tai ilman sitoutumista? Tuskimpa.

Meidän on usein helppo ymmärtää, että fyysinen muutos vie aikaa ja vaatii toteutuakseen säännönmukaisuutta. Useimmille meistä fyysisen muutoksen toteuttaminen on helpointa silloin, kun meillä on siihen selkeä ohjelma ja metodi. Eroaako minkään muutoksen teko sitten fyysisen muutoksen totetuttamisen mallista? Ei eroa! Sillä mikä tahansa muutos vaatii sitoutumista ja säännöllistä tekemistä. Selkeä systeemi helpottaa muutoksen toteuttamista, joten rakenna itsellesi päivittäiset metodit, minkä avulla sinä kuljet säännöllisesti kohti määränpäätäsi. Pyydä rohkeasti apua ja hyödynnä asiantuntijoita. Matkastasi tulee näin sujuva ja voit luottaa prosessiin. Oman Elämäni Kingi -työkirja antaa sinulle selkeän, päivittäisen, eteenpäinkuljettavan metodin matkallesi kohti tavoitettasi, oli tavoitteesi sitten mikä tahansa. Kirja auttaa sinua 69-päivän ajan kulkemaan säännöllisesti kohti tavoitettasi ja sitoutumaan siihen joka ikinen päivä.

On hyvä muistaa, että harvoin mikään kestävä ja upea asia tulee helposti ja vaivattomasti. Usein lopulta, kun olet saavuttanut tavoitteesi, katsot matkaasi ja toteat oppineesi matkan varrella monenlaista uutta ja että juuri tämä matka muutokseen olikin se kaikkein arvokkain lahjasi. Pidä siis määränpääsi kirkkaana mielessäsi, muistuta itseäsi miksi haluat sitä ja toimi päivittäin kohti tavoitettasi, ja ennen kaikkea muista olla joka päivä kiitollinen tästä huikeasta matkastasi kohti muutokseen!

Osta oma Oman Elämäni Kingi -työkirja klikkaamalla tästä ja aloita matkasi muutokseen!

Rakkaudella Emilia ja Andrea